Yksityishenkilön velkajärjestely

Yksityishenkilön velkajärjestely

Joskus velkaa voi olla kaulaa myöten, niin että tuntuu ettei ole mahdollista pysyä enää kauaa pinnalla. Onko mitään mahdollista tehdä? Yksityishenkilön velkajärjestely voi olla keino lieventää mahdottomalta tuntuvaa velkataakkaa. Tämänkertaisessa kirjoituksessa tarkastellaan muun muassa sitä, mikä on yksityishenkilön velkajärjestely ja miten tällaiseen järjestelyyn on mahdollista päästä mukaan sekä mitä vaikutuksia velkajärjestely tuo mukanaan. Tarkastelun kohteena…

Velan vanhentuminen ja sen estäminen

Velan vanhentuminen ja sen estäminen

Velan vanhentuminen on asia, jonka on syytä kiinnostaa ketä tahansa, joka käy kauppaa tai osallistuu jollakin tavoin vaihdantaan. Syy siihen on tietenkin siinä, että valitettavasti kaikki eivät aina maksa saamistaan suorituksista, ja velkojan kannalta valitettava tosiasia on se, että velat lopulta vanhentuvat. Velan vanhentuminen ei ole kuitenkaan sellainen asia, johon velkoja ei voisi millään tavalla…

Velkakirja – miksi sellainen pitäisi tehdä?

Velkakirja – miksi sellainen pitäisi tehdä?

Kuvittele, että sinulla olisi ylimääräiset 10 000 euroa, jotka ilman muuta haluaisit käyttää toisten auttamiseen. Olet erittäin hyvällä tuulella, mutta koska 10 000 euroa on sinulle kuitenkin suhteellisen iso raha, et haluaisi antaa sitä lahjana, vaan haluaisit varmistaa jonain päivänä saavasi rahat takaisin. Pitäisikö sinun tehdä velkakirja? Jatkamme tarinaa… Päätät lähteä Helsinkiin ja siellä Aleksanterinkadulle….