Sijoitusneuvonta ja MiFID II -direktiivi

Oletko kiinnostunut aloittamaan sijoittamisen, mutta et oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Mahtaisikohan sijoitusneuvonta auttaa aloittamisessa? Ehkä pankista tai jostakin muualta saisi hyviä vinkkejä.

Tällä hetkellä sijoitusneuvonta on itse asiassa kokemassa melkoista myllerrystä ja Euroopan laajuisesti puhutaan uudesta sääntelystä, joka vaikuttaa sijoitusneuvontaan merkittävällä tavalla.

Mistä ihmeestä siis on kyse?

Kyse on ns. MiFID II -direktiivistä (voimaan 3.1.2018), joka lyhenteensä yksinkertaisuudesta huolimatta ei vielä kerro monelle paljoakaan.

Tässä kirjoituksessa käsitellään sitä, mikä ihme tämä koko Euroopan laajuinen direktiivi on sekä mitä ylipäänsä tarkoitetaan, kun puhutaan sijoitusneuvonnasta.

MiFID II direktiivi – miksi se kiinnostaa monia tällä hetkellä?

Bloombergin artikkelissa ja sen kahdessa ensimmäisessä virkkeessä kuvattiin asiaa näin:

“In the years since the 2008 financial crisis, stocks and bonds have bounced back. What hasn’t recovered is public trust.”

Independentin artikkelissa direktiivin tavoitetta kuvailtiin seuraavin sanoin:

“Directive aims to protect investors and make sure financial markets operate in fairest and most transparent way possible.”

Entä onko aihetta huomioitu suomalaisessa mediassa?

Talouselämän artikkelissa Finanssivalvonnan edustaja on kertonut MiFID II muuttavan suomalaista sijoituspalvelulakia. Asiantuntijan mukaan direktiivin katsotaan tuovan konkreettisempia vaatimuksia sijoitusneuvoja antaville ja direktiivin tavoitteena on vähentää riskiä sellaisten tuotteiden myymisestä asiakkaille, jotka ovat heille sopimattomia.

Edellä olevista lainauksista joissakin eri medioissa voidaan siis nähdä, että direktiivillä on pyritty palauttamaan julkista luottamusta finanssimarkkinoihin ja parantamaan sijoittajansuojaa. Mutta mistä kaikki alkoi?

MiFID II

MiFID – mistä kaikki alkoi ja mitä ongelmia esiintyi?

Vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin jälkeen voitiin nähdä, että odottamattomilla riskeillä ja merkittävillä tappioilla voi olla järkyttävä vaikutus erityisesti kuluttaja-asemassa toimiville. Heille erilaiset sijoitukset saattavat muodostaa hyvinkin suuren osan jopa kaikista säästöistä.

Kun kuluttajat puolestaan saavat vielä tämän lisäksi harhaanjohtavaa tietoa sijoituksista (joiden riskejä he eivät kaiken lisäksi vielä aina ymmärrä), on melkoisen sopan syntymiselle myös melkoisen suuri todennäköisyys. Pahimmillaan kuluttajat siis sijoittavat rahojaan tuotteisiin, jotka eivät todellakaan sovellu heille ja joita he eivät itsekään ymmärrä.

Juuri tähän tarkoitukseen, tai pitäisikö sanoa oikeammin, näiden tilanteiden synnyn ennaltaehkäisyyn, säädettiin aikoinaan ensimmäinen MiFID -direktiivi (astui voimaan 1. päivänä marraskuuta 2007), joka kuitenkin myöhemmin on voitu havaita tarkoitukseensa nähden riittämättömäksi eli sekään ei kyennyt takaamaan kuluttajien kannalta riittävää suojaa.

Tämä puolestaan johti siihen, että kuluttajille tarjottiin virheellisiä sijoitusneuvoja ja myytiin heidän kannaltaan sopimattomia sijoitustuotteita.

Sijoitusneuvonnan virheellisyyteen vaikutti muun muassa se, ettei sijoitusneuvonnalle ollut asetettu riittävän tiukkoja vaatimuksia ja ne vaatimukset, jotka olivat olemassa, eivät olleet riittävän selkeitä.

Nämä ajatukset löydät komission yli 300-sivuisesta asiakirjasta “Economic Review of the Financial Regulation Agenda”.

Lyhyesti sanottuna MiFID II direktiivin tarkoituksena on parantaa kuluttajan- ja sijoittajansuojaa.

Palataan tähän kuitenkin jäljempänä ja tarkastellaan nyt, mitä sijoitusneuvonnalla ylipäänsä tarkoitetaan.

Mitä sijoitusneuvonta tarkoittaa?

Kun tässä kirjoituksessa puhutaan sijoitusneuvonnasta, tarkoitetaan sen juridista määritelmää.

Sijoituspalvelulain mukaan sijoitusneuvonta tarkoittaa:

yksilöllisen suosituksen antamista asiakkaalle tiettyä rahoitusvälinettä koskevaksi liiketoimeksi

MiFID II -direktiivin mukaan sijoitusneuvontana pidetään:

joko asiakkaan pyynnöstä tai sijoituspalveluyrityksen aloitteesta tapahtuvaa yksilöllisten suositusten antamista asiakkaalle yhdestä tai useammasta rahoitusvälineisiin liittyvästä liiketoimesta

Rahoitusvälineinä direktiivin mukaan pidetään puolestaan kaikkia seuraavia:

  1. Siirtokelpoiset arvopaperit;

  2. Rahamarkkinavälineet;

  3. Yhteissijoitusyritysten osuudet;

  4. Optiot, futuurit, swapit, korkotermiinit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuutena on arvopaperi, valuutta, korko tai tuotto, päästöoikeudet taikka toinen johdannaissopimus, rahoitusindeksi tai rahoitusmittari ja jotka voidaan toteuttaa kohde-etuus luovuttamalla tai nettoarvon tilityksellä;

  5. Optiot, futuurit, swapit, termiinit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuus on hyödyke ja jotka on toteutettava nettoarvon tilityksellä tai jotka voidaan toteuttaa nettoarvon tilityksellä jonkin osapuolen niin halutessa (muutoin kuin maksukyvyttömyyden vuoksi tai sopimuksen päättyessä muusta syystä);

  6. Optiot, futuurit, swapit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuus on hyödyke ja jotka voidaan toteuttaa kohde-etuus luovuttamalla edellyttäen, että niillä käydään kauppaa säännellyillä markkinoilla, monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä tai organisoidussa kaupankäyntijärjestelmässä, lukuun ottamatta johdannaissopimuksia, joiden kohde-etuutena on tukkutason energiatuote, jolla käydään kauppaa organisoidussa kaupankäyntijärjestelmässä, ja jotka on toteutettava kohde-etuus luovuttamalla;

  7. Optiot, futuurit, swapit, termiinit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuus on hyödyke ja jotka voidaan toteuttaa kohde-etuus luovuttamalla, mutta joita ei ole mainittu muuten tämän osan 6 kohdassa ja joita ei ole tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin ja jotka ovat ominaisuuksiltaan muiden johdannaisrahoitusvälineiden kaltaisia;

  8. Luottoriskin siirtoon tarkoitetut johdannaissopimukset;

  9. Hinnanerosopimukset;

  10. Optiot, futuurit, swapit, korkotermiinit ja muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuutena ovat ilmastonvaihtelut, kuljetusmaksut tai inflaatioasteet tai muut viralliset taloustilastot ja jotka on toteutettava nettoarvon tilityksellä tai jotka voidaan toteuttaa nettoarvon tilityksellä jonkin osapuolen niin halutessa (muutoin kuin maksukyvyttömyyden vuoksi tai sopimuksen päättyessä muusta syystä), sekä muut johdannaissopimukset, joiden kohde-etuutena ovat varat, oikeudet, velvoitteet, indeksit ja mittarit, joita ei ole mainittu tässä osassa ja jotka ovat ominaisuuksiltaan muiden johdannaisrahoitusvälineiden kaltaisia, kun otetaan huomioon muun muassa se, käydäänkö niillä kauppaa säännellyillä markkinoilla, organisoidussa kaupankäyntijärjestelmässä vai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä;

  11. Sellaisista yksiköistä muodostuvat päästöoikeudet, jotka on tunnustettu direktiivin 2003/87/EY (päästökauppajärjestelmä) vaatimuksia vastaaviksi.

Sijoitusneuvonnan liittyessä edellä mainittuja rahoitusvälineitä koskeviin liiketoimiin voidaan kuitenkin herättää kysymys siitä, mitä sijoitusneuvonnalla oikeastaan tarkemmin ottaen tarkoitetaan.

Sijoitusneuvonta käytännössä

CESR (Committee of European Securities Regulators eli vapaasti käännettynä Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitea) on ottanut jo MiFID I -direktiivin aikana kantaa siihen, milloin kyseessä on sijoitusneuvonta viisikohtaisen testin avulla.

Testin kaikkiin viiteen kysymykseen tulee pystyä vastaamaan kyllä, jotta kyseessä olisi sijoitusneuvonta:

  1. Onko tarjotussa palvelussa kyse suosituksesta?

  2. Liittyykö suositus yhteen tai useampaan rahoitusvälineeseen liittyvään liiketoimeen?

  3. Onko suosituksessa kyse jommasta kummasta seuraavista a) se on esitetty sopivaksi tai b) se perustuu harkintaan henkilön olosuhteista?

  4. Onko suositus annettu muutoin kuin vain jakelukanavien kautta tai yleisölle?

  5. Onko suositus annettu jommalle kummalle seuraavista henkilöistä a) sijoittaja tai potentiaalinen sijoittaja tai b) sijoittajan tai potentiaalisen sijoittajan edustaja?

    sijoitusneuvonta

Ensimmäisen kysymyksen osalta keskeistä on esimerkiksi se, onko kyse pikemminkin tiedosta eli esimerkiksi faktoista vai todella suosituksesta, johon liittyy sijoitusneuvonantajan oma mielipide ja suositus tietyksi toimintatavaksi.

Toisessa kysymyksessä kyse on muun muassa siitä, liittyykö suositus vaikkapa tietyn rahoitusvälineen myymiseen tai ostamiseen.

Kolmannessa kysymyksessä on a) kohdan osalta kyse siitä, että sijoitusneuvo on annettu niin, että tietty rahoitusväline esitetään joko suoraan tai epäsuoraan sopivaksi sijoittajalle. b) kohdassa kysymys voi olla puolestaan esimerkiksi siitä, että sijoitusneuvoja antava taho tietää sijoittajan tarpeet ja halut sekä antaa suosituksia perustuen saamiinsa tietoihin. Tällöin kyseessä voi olla esimerkiksi tieto siitä, haluaako sijoittaja tehdä lyhyen vai pitkän aikavälin sijoituksia ja kuinka suuria riskejä näihin saa liittyä.

Neljännessä kysymyksessä kyse on siitä, mitä kautta sijoitusneuvoja annetaan. Jos neuvot on annettu tietyllä kaikille avoimella verkkosivulla, sanomalehdessä, radiossa tai televisiossa, on ainakin MiFID I -direktiivin aikaan katsottu, ettei kyseessä välttämättä ole sijoitusneuvonta.

Viidenneksi kyse on siitä, onko sijoitusneuvontaa tarjottu sijoittajana toimivalle henkilölle tai potentiaaliselle sijoittajana toimivalle henkilölle taikka näitä tahoja edustavalle.

Nämä tiedot ja hyödyllistä lisätietoa löydät CESR:n julkaisemasta asiakirjasta “Understanding the definition of advice under MiFID”.

Neljännen kysymyksen osalta mainittiin erilaiset jakelukanavat. Miten näihin tulisi suhtautua nyt MiFID II -direktiivin aikana? Sitä käsitellään seuraavaksi.

Sijoitusneuvonta ja yksilölliset suositukset

MiFID I -direktiivissä (2004/39/EY) sijoitusneuvonta oli määritelty aivan kuten nytkin MiFID II -direktiivissä (2014/65/EU):

“sijoitusneuvonnalla” joko asiakkaan pyynnöstä tai sijoituspalveluyrityksen aloitteesta tapahtuvaa yksilöllisten suositusten antamista asiakkaalle yhdestä tai useammasta rahoitusvälineisiin liittyvästä liiketoimesta

Tätä kuitenkin täydensi toinen direktiivi (2006/73/EY), jonka 52 artiklan mukaan:

Sovellettaessa direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 4 alakohtaan sisältyvää ’sijoitusneuvonnan’ määritelmää yksilöllisellä suosituksella tarkoitetaan suositusta, joka annetaan henkilölle tämän toimiessa sijoittajana tai potentiaalisena sijoittajana tai sijoittajan tai potentiaalisen sijoittajan asiamiehenä.

Suositus on esitettävä kyseiselle henkilölle soveltuvana tai sen on oltava sellainen, että siinä on otettu huomioon kyseisen henkilön yksilölliset olosuhteet, ja siinä on suositeltava jonkin seuraavassa mainittuihin ryhmiin kuuluvan toimenpiteen toteuttamista:

a) tietyn rahoitusvälineen myymistä, ostamista, merkitsemistä, vaihtamista, lunastamista, hallussapitoa tai tällaiseen rahoitusvälineeseen liittyvän merkintäsitoumuksen antamista;

b) tietyn rahoitusvälineen antaman, rahoitusvälineen osto-, myynti-, merkitsemis-, vaihtamis- tai lunastusoikeuden käyttämistä tai käyttämättä jättämistä.

Suositus ei ole yksilöllinen, jos se on annettu vain jakelukanavien kautta tai yleisöä varten.

Mielenkiintoisinta tämän kirjoituksen kannalta on nimenomaan viimeinen kappale. Jakelukanavilla tarkoitetaan kanavia, joiden kautta tieto tulee tai todennäköisesti tulee julkisesti saatavaksi eli suurella joukolla ihmisiä on tämän jälkeen tietoon pääsy.

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) on kuitenkin jo vuonna 2014 julkaistussa raportissa neuvonut, että sanat “jakelukanavien kautta tai” tulisi edellä mainitusta direktiivistä poistaa.

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen on kuitenkin samassa raportissaan todennut, että sijoitusneuvontaa koskevat käsitteet ovat samat niin MiFID I kuin MiFID II -direktiivissä.

Yksilöllisten suositusten osalta raportissa todetaan:

ESMA does not consider that issuing a recommendation exclusively through a distribution channel to a wide group is necessarily an indication that the recommendation is not a personal recommendation. The circumstances of such a case should be assessed before reaching this conclusion.

CESR on samoin jo vuonna 2009 todennut, että useille asiakkaille lähetetyt viestit tai kirjeet voidaan katsoa sijoitusneuvonnaksi. Tällöin arvioinnissa täytyy kuitenkin ottaa huomioon muun muassa kohdeyleisö, viestin sisältö ja käytetty kieli.

Tältä osin ei siis välttämättä ole niin yksinkertaista sanoa, milloin erilaisten jakelukanavien kautta annetuissa suosituksissa on kyse yksilöllisestä suosituksesta.

Mitä sijoitusneuvonnan osalta muuttuu MiFID II myötä?

Edellä käsitellyn perusteella voikin herätä kysymys, muuttuuko lopulta mikään sen suuremmin sijoitusneuvonnan osalta uuden MiFID II -direktiivin myötä.

Vastaus on kuitenkin, että kyllä muuttuu.

Uutena käsitteenä MiFID II -direktiivissä on ns. riippumaton sijoitusneuvonta.

Sijoitusneuvontaa tarjottaessa on MiFID II -direktiivin mukaan:

jos sijoitusneuvontaa tarjotaan, sijoituspalveluyrityksen on hyvissä ajoin ennen kuin se tarjoaa sijoitusneuvontaa ilmoitettava asiakkaalle,

i) tarjotaanko neuvonta riippumattomasti vai ei;

ii) perustuuko neuvonta laajaan vai rajoitetumpaan analyysiin eri rahoitusvälinelajeista ja erityisesti rajoittuuko valikoima sellaisten yhteisöjen liikkeeseenlaskemiin tai tarjoamiin rahoitusvälineisiin, joilla on sijoituspalveluyritykseen läheinen sidos tai niin läheinen muu oikeudellinen tai taloudellinen suhde, kuten sopimussuhde, että se voi vaarantaa tarjotun neuvonnan riippumattomuuden;

iii) tarjoaako sijoituspalveluyritys asiakkaalle säännöllistä arviointia kyseiselle asiakkaalle suositeltujen rahoitusvälineiden soveltuvuudesta;

sijoitusneuvonnan-riippumattomuus

Kun asiakkaalle on ilmoitettu, että sijoituspalveluja tarjotaan riippumattomasti, on MiFID II -direktiivin mukaisella sijoituspalveluyrityksellä lisävelvoitteita:

Kun sijoituspalveluyritys ilmoittaa asiakkaalle, että sijoitusneuvonta tarjotaan riippumattomasti:

a) sijoituspalveluyrityksen on arvioitava riittävä valikoima markkinoilla saatavilla olevia rahoitusvälineitä, joiden on riittävän laajasti edustettava eri lajeja ja liikkeeseenlaskijoita tai tuotteiden tarjoajia sen varmistamiseksi, että asiakkaan sijoitustavoitteet voidaan asianmukaisesti saavuttaa, eivätkä ne saa rajoittua rahoitusvälineisiin, joita laskevat liikkeeseen tai tarjoavat

i) sijoituspalveluyritys itse tai sellaiset yhteisöt, joilla on läheinen sidos sijoituspalveluyritykseen; tai

ii) muut yhteisöt, joihin sijoituspalveluyrityksellä on niin läheinen muu oikeudellinen tai taloudellinen suhde, kuten sopimussuhde, että se voi vaarantaa tarjotun neuvonnan riippumattomuuden;

b) sijoituspalveluyritys ei saa vastaanottaa ja pitää itsellään välityspalkkioita, provisioita tai muita rahallisia tai ei-rahallisia etuja, jotka kolmas osapuoli tai kolmannen osapuolen lukuun toimiva henkilö maksaa tai tarjoaa ja jotka liittyvät kyseisen palvelun tarjoamiseen asiakkaille. Vähäiset ei-rahalliset edut, jotka ovat omiaan parantamaan asiakkaalle tarjottavan palvelun laatua ja jotka ovat laajuudeltaan ja luonteeltaan sellaisia, että niiden ei voida katsoa haittaavan sen velvoitteen noudattamista, jonka mukaan sijoituspalveluyrityksen on toimittava asiakkaan edun mukaisesti, on ilmoitettava selkeästi, eivätkä ne kuulu tämän alakohdan soveltamisalaan.

Suomen kansallisesta lainsäädännöstä eli tarkemmin sanottuna sijoituspalvelulaista löytyvät käytännössä vastaavat säännökset kuin direktiivistäkin. Käytännössä direktiivin myötä sijoitusneuvontaa tarjoavien tulee ilmoittaa entistä tarkemmin omat sidonnaisuutensa.

sijoitusneuvonnan-provisiot

Sijoitusneuvonta luonnollisten henkilöiden toimesta

Lisäturvaa sijoitusneuvonnan kannalta antaa vielä seuraava MiFID II -direktiivin vaatimus:

Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että sijoituspalveluyritykset varmistavat ja osoittavat toimivaltaisille viranomaisille pyynnöstä, että luonnollisilla henkilöillä, jotka antavat sijoitusneuvontaa tai tietoa rahoitusvälineistä, sijoituspalveluista tai oheispalveluista asiakkaille sijoituspalveluyrityksen lukuun, on tarvittava tietämys ja pätevyys 24 artiklan ja tämän artiklan mukaisten velvoitteidensa täyttämiseksi. Jäsenvaltioiden on julkaistava tällaisen tietämyksen ja pätevyyden arvioimiseksi käytetyt perusteet.

Toisin sanoen MiFID II -direktiivin mukaan sijoitusneuvontaa antavien henkilöiden tulee omata riittävä pätevyys sijoitusneuvonnan antamiseen.

Yhteenveto

Tässä kirjoituksessa on onnistuttu vain raapaisemaan pintaa sijoitusneuvonnan ja MiFID II -direktiivin osalta. Siitä on kuitenkin hyötyä yleiskuvan saamiseksi siitä, mistä direktiivissä ja toisaalta sijoitusneuvonnassa on juridisessa mielessä kyse ja kuinka direktiivin tarkoituksena on parantaa sijoittajan- ja kuluttajansuojaa.

Tulevissa blogeissa sijoittamista voidaan tarkastella lisää – juridisesta näkökulmasta tietenkin.

Kirjoittaja on eLakitoimiston perustaja Niko Laukkonen, joka on valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Valmistumisensa jälkeen Niko on saanut luvan toimia myös kiinteistön- ja vuokrahuoneiston välittäjänä sekä luvan saaneena oikeudenkäyntiavustajana.

sijoitusneuvonta